Pitääkö lähteä koko paskasta meneen? Tiedän, että maailma on täynnä miehiä, ja ketä tahansa oppii rakastamaan. Ehkä olemme vaan totaalisesti yhteensopimattomia toisillemme ja hengailemme yhdessä vaan tottumuksesta. Ahdistaa ja pelottaa, mutta en ole maailman ensimmäinen eroaja, eikä tämä tulisi olemaan edes ensimmäinen ero minulle. En tiedä en tiedä en tiedä.. Joku päätös on tehtävä ja pikimmiten.

M30:n kommentti pelottaa minua, mutta samalla jossain sisimmässäni tiedän, että hänen kommentissaan on totuuden siemen:

Eilen illalla aloin taas sängyssä hyväillä häntä, vaikka vituttikin, että taas se olen minä, joka teen aloitteen ja vonkaan.

Ja kävi taas, niinkuin edelliskerrallakin, eli suihinotoksihan se meni. Suutelin miehen niskaa ja ajattelin, etten mene suuni kanssa yhtään alemmas. Mies alkoi kuitenkin pian työntää päätäni alaspäin ja hups siinä sitä taas oltiin. Kun pesin spermaa pois hampaistani itkin ja tunsin oloni hyväksikäytetyksi halvaksi huoraksi. Menin takaisin sänkyyn ja vedin peiton korvilleni. Mies liikahteli siihen malliin, että sitä häiritsi ja hävetti se, etten ollut saanut mitään, vaikka olin selvästi ollut todella kiimaisena, kun aloin tehdä aloitetta.

Jotain se alkoi turisemaan niitä näitä, ja minä vastailin ystävällisesti, mutta viileästi. Toivottavasti se suunnittelee jotain minun varalleni.  Työntyisi edes sen helvetin kaksi kertaa sisääni, jos ei pitempään pysty. Sekin riittäisi nyt.

Olen taas mielessäni sisustanut yksiötä. Sänky tulee minulle, sohva menee miehelle jne..

Vituttaa, kun arki kulkee muilta osin hyvin ja teemme asioita yhdessä ja nauramme samoille asioille ja kaikki ystävämme kuvittelevat, että olemme täydellinen pari ja joku on joskus sanonut kadehtivansakin meitä.

Neuvo teille ihmiset: ÄLKÄÄ IKINÄ kadehtiko mitään, mistä ette tiedä kaikkea!

Laitoin miesvaltaiselle forumille kysymyksen siitä, mitä minun pitäisi tehdä, kun mies ei halua.

 9/10 vastauksia oli, että laihduta. Olen nytkin painoindeksin mukaan alipainoinen, joten en usko, että tässä on siitä kyse. En kuitenkaan ole luurangonlaiha, vaan minulla on perse ja tissit.

 "Lopeta vonkaaminen" oli toinen yleinen mielipide. Sen olen lopettanut aikoja sitten.

"Osta seksikkäät vaatteet esim. hoitsupuku ja hyökkää kimppuun, kuin sika limppuun". Kokeiltu on. Mies meni vaan hämilleen, eikä tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Työnsi minut vaan pois ja sanoi, että tuntuu likaiselta.

"Tee miehesi mustasukkaiseksi."  Täytyy sanoa, että tämä toimii jonkin verran, mutta minusta tämä on eettisesti arveluttava vaihtoehto, enkä halua tuottaa mielipahaa ainakaan niinkin usein kuin kerran viikossa.

"Ehdota kolmen kimppaa"  Just. Vaikka olen valmis tekemään melkein mitä tahansa tämän parisuhteen toimimisen eteen, tässä menee raja. Eikö kuitenkin kyse ole siitä, miten saan miehen haluamaan MINUA eikä muita naisia..

"Osta seksivälineitä ja ottakaa ne mukaan leikkeihinne"  Niitä on kokeiltu. Piristävät yhdeksi kerraksi.

 

Mitä helvettiä teeen??

 

Olen aina ihmetellyt, miten ihmiset roikkuvat huonoissa suhteissaan, kihlautuvat nuorena ja tekevät lapsia korjatakseen suhdettaan. Odottavat toivottomia ja kuvittelevat, että toista voi muuttaa, jos vaan rakastaa tarpeeksi.

Nyt olen itse tässä, enkä millään osaisi päästää irti. Välillä mielessäni sisustan yksiötä ja olen jopa laatinut listan tavaroista, jotka eron koittaessa jäävät minulle ja mitkä menevät miehelleni.

Sanomattakin on selvää, että tämä tie ei tule olemaan helppo, tai jos tuleekin olemaan, ainakaan se ei ole pitkä. Haluaisin vaan, että kaikki korjaantuisi ja kaikki olisi niinkuin ensimmäisen vuoden aikana. En tiedä, kauanko aion odottaa muutosta, mutta näyttää siltä, että hyvin kauan ja siinä sivussa kadotan itseni ja kaikki unelmani.

Jossain tulee piste vastaan että on pakko myöntää, että on aika isoja ongelmia, seksin lisäksi. En osaa sanoa kuinka moni asia heijastelee tuohon seksiin ja kuinka monesta asiasta tulee taas iso siksi että on ärtynyt tuon seksin takia.Ehkä olen halunnut ajatella näiden asioiden olevan pieniä tai merkityksettömiä sinänsä, ei niin etteikö niille pitäisi tehdä mitään, vaan niin että jokaisessa suhteessa on varmasti omat ongelmansa.

Tuntuu, että muuallakin kuin makuuhuoneessa, kunnioitus puuttuu. Kun tulee kyse kauppaan menosta ja ehdotan, että mies kävisi, sillä päätäni särkee, hän sanoo, että mene sinä. Okei, hän tuo rahat tähän talouteen, mutta minusta riippumattomasta syystä. Kun olen siivonnut koko päivän ja mieheni jättää mikropizzan kuoret pöydälle lojumaan sen sijaan, että laittaisi ne roskikseen, saatan kimmastua. Kommenttina ärähtämiseeni on usein: "mitä sää nyt taas valitat". Pitäisi olla tyytyväinen, kun ainoa työni tällä hetkellä on vain talouden pito.

En ole odottanut stereotyyppistä äijää, joka lyö nyrkin pöytään ja hoitaa kaikki asiat kuntoon.Ehkä minä en vain ole tälle ihmiselle tarpeeksi arvokas, sillä yhtään kertaa hän ei ole noussut ylös, selkä suorana, sanonut että minäpä näytän että asiat korjaantuu . Juuri tätä olisin toivonut ja odottanut yli kaiken.
Asioista vaietaan, ne ovat ongelmia korkeintaan sitten vasta kun ne ovat minusta ääneen ongelmia.

Olen hyvin väsynyt tähän kaikkeen. Harmittaa, että vaikka kuinka rakastaisi toista, se ei tee itsessään asioista toimivia.

Odotukset tulevaisuuden suhteen eivät ole kovin korkealla, jos asioita ei saa toimimaan edes rakastamansa ihmisen kanssa.